tiistai 25. lokakuuta 2011

Yläkerran aula ja rappuset


Yläkerran vessa odottaa sähköjä ja lamppuja ja taso vetimiä. SIksipä siitä ei vielä julkaistakkaan ennen-jälkeen kuvia, kun ei ole vielä aivan valmis. Muutos on kyllä jo nyt hyvä, vaikka piemeässä vessassa joutuukin vielä käymään.

Aloiteltiin sitten seuraavaa projektia, eli rappuset ja pieni aula. Purettiin listat ja lattia, katsottiin mitä alta löytyy ja sieltähän löytyi ihan hyvä kuntoinen käsittelemätön lattia. Haaveissa saada maalia pintaan.





Ja lattiahan ei ole homeessa vaan lattiasta löytyy vaalean sinisiä ja 
haalean vaaleanpunaisia maaliroiskeita.



Näitä nauloja oli ilo nyppiä. Lattiassa oli jonkinsortin muovimatto, jonka alla jonkinsortin eristehuopa ja sen jälkeen kaksi kerrosta pinkopahvia. Mainitsinko myös, että jokainen kerros oli naulattu erikseen?



Rappusen listat numeroitiin, jotta saadaan takaisin paikoilleen. Kaikki eivät aivan säilyneet ehjinä, mutta onneksi on tuo näppärä isäntä, joka tekee puuttuvat listat. Nämä olisi minun homma hioa ja maalata. Hiominenhan kun on niin KIVAA. No pieni kasa kerrallaan.

Kyprokit on laitettu jo aulaan ja tasoiteltu kertaalleen, joten yläkerran rempassa rupeaa jo pikkuhiljaa näkymään valoa tunnelin päässä. Niistä kuvia jahka ehtii.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Voihan !


Herrasväelle saapui vihdoin ja viimein odotettu allas, mutta mitä paketista paljastuikaan. Ylläripylläri oli mennyt rikki allas. Tein asiasta puhelua ja uusi allas pitäisi olla tulossa toivon mukaan loppuviikosta. Vessasta rupeaa enää puuttumaan sähköt ja altaan ja hanan kiinnitys. Sitten ollappa vessa valmis. Nyt kaikki lukijat peukut ja varpaat pystyyn, että allas saapuisi pian.



Siihen asti lohduttaudumme sillä, että meidän yläkerran vessassa voi taas kakkia! 
(muttei pestä käsiä)

maanantai 10. lokakuuta 2011


Monen mutkan kautta saimme vihdoin ja viimein tilattua tapetin vessaan. Ystävällinen myyjä hoiti jopa asian niin, että saimme tapetin jo seuraavana päivänä. Melko reilua! Nyt tapetti-sotku ei kaduta enää yhtään, niin hyvin tuo Borasin Bohéme -tapetti istuu vessaan.



Appiukko on varsin taitava käsistään kaiken puolin. Jos hälle iskis lankaa ja puikot käteen niin varmaan syntyisi villasukatkin, tuosta noin vain. Liimasi koivusta meille pöytätason ja tekaisi allaskaapin. Kaappiin tulee vielä ovet, jotka toimivat kiskoille, ovien avaamisen ollessa mahtotonta ahtaassa vessassa. Mukavaa saada tavarat piiloon ovien taakse. Itse taso tuntui valtavalta ja kova pohdinta alkoi, että tuon ja pöntön kun vessaan ahtaa niin pitkääköhän käydä ovi auki vessassa, onneksi asia ei kuitenkaan niin ollut vaan vessa tuntuu jopa tilavalta!


Eilen illalla viikonlopun aikana kaakeloitu lattia sai saumauksensa. Kaakeliksi valikoitui ihan perus 10x10 musta laatta.

Alla kaapin mallausta. Hyvin istuu! Taso toki nousee vähän ylemmäs 
ja peilin molemmin puolin käymme ikeasta Musik-valaisimet.








maanantai 3. lokakuuta 2011






Vihreiden joukosta Mätäs sävy houkutti eniten ja sen valitsimme. Nyt olisi vihreät maalattu.
Peilin löysimme paikallisesta halpa kaupasta, Rellunkulmasta, noin 13 e hintaan. 
Kokoa peilillä on 60x40cm.
Seuraavana muurin maalaus ja pohjamaali tapetille. Yllättäen tapetti-epäonnemme jatkuu. Kyseistä tapettia ei nyt tilapäisesti valmisteta.
Voihan kirosana.